6. helmikuuta 2014

The 31 Day Challenge / Day 2

Tänään vuorossa oranssit kynnet. 
Väri, jonka edellisessä postauksessa kerroin kauhistuttavan jo pelkkänä ajatuksena. Mulla on ollu jo pitkään mielessä lakata auringonlaskukynnet, mutta vaadittavien värien takia en oo uskaltanut. Nyt kuitenkin tarjoutui oiva mahdollisuus toteuttaa tää idea. Joskus kesällä hankin Seppälästä myös juuri tätä lakkausta varten arkillisen palmutarroja (kyllä, luitte oikein) alennuksesta, jolloin niille tais jäädä hintaa kymmenen senttiä. Tuossa viime viikolla pistin tarrat kiertämään turhauduttuani niihin vähän aika sitten lopullisesti. Tästä seurasikin se, että lahjoitin lukijalleni Iidalle omistamani (tai ainakin ne mitkä kykenin silloin löytämään) tarra-arkit, jotka olin heittämässä jo pois. Oletan niiden saaneen huomattavasti paremman kodin sieltä kuin miun luota :)


Kynsillä on pohjalla kaksi kerrosta Coral Prosilk Neon keltaista ja sen päällä liukuväri tehtynä neljällä eri kynsilakalla. Päällä muutamalla tuhdilla Seche kerroksella kiinnitetyt tarrat. Ois mulla ollut palmullinen leimauslaattakin, mutta sitten en ois saanut kynsilleni eri kokoisia palmuja eli päädyin uhraamaan mielenterveyteni ja kokeilemaan tarroja. Yllättävää kyllä, vaan muutama tarran kulma hieman repsottaa ja nekin saattais ehkä saada taltutettua vielä yhdellä tuhdilla Seche-kerroksella.

Nää kynnet herättää mussa ristiriitaisia tunteita. Tykkään näistä, kun katon kuvia. Mutta kun katon kynsiä, niin ne on kyllä edelleen kivat - eivät vaan yhtään mun tyyliset. Nää on sellaiset kynnet, mitä muista blogeista ihailisin, mutta omilla kynsillä aiheuttavat äärimmäisen suurta epävarmuutta. Ollaan siis hyvin vahvasti epämukavuusalueella, meinasin kuitenkin siedättää itteäni nyt ja olla poistamatta heti (tällä hetkellä olleet vuorokauden verran kynsillä). Kuvissa on  kynsillä 0-1 kerrosta Secheä tarrojen päällä, kun havahduin alkavaan hämärtyvyyteen ja keskeytin lakkaukseni napatakseni muutaman kuvan kun päivänvaloa vielä riitti. Valokuvauksen jälkeen päädyin sutimaan loput Sechet kynsille ja viimeistelemään siten lakkaukset.


Käytetyt lakat:
Lumene Natural Code - Base & Top Coat
Coral Prosilk Neon - 604
Color Club - In Theory
Golden Rose - 06
Coral Prosilk -126
Seche Vite

Muut käytetyt tarvikkeet:
Kynsitarrat

6 kommenttia:

  1. Oooh <3 Ihanat kynnet! :) Mä tänään juuri netistä ihailin pinkki-oranssi-keltaista auringonlaskua palmuilla ja suunnitelmana olis joskus toteuttaa sellaiset :)

    VastaaPoista
  2. VAU :O Nää on ihan törkeen hienot!

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäiset! Alan just pääseen takas arkeen, mut nää sun kynnet sai mut taas kaipaan etelään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää kynnet kieltämättä sopis ehkä paremmin kesään :D Nyt aiheuttavat vaan kaipuun jonnekin lämpimään lekottelee palmujen alle...

      Poista