26. syyskuuta 2014

Nude / #ABLECAW14

Niinhän siinä sitten heti kättelyssä kävi, että ensimmäisen viikon toiset kynnet jäi julkaisematta blogissa. Instan puolelle sain sentään päivitettyä kuvan lakkauksesta. Postauksen oon kyllä rustannut jo viime viikon perjantaina eli ihan ajallaan, mutta kuvia en ehtinyt lisäämään ja siten luonnoksiin jäi roikkumaan. Kulunut viikko on ollut sen verran raskas ja kiireinen, etten asian eteen ole kerennyt tai edes kyennyt mitään tekemään. Nyt on aikaa, sillä mun seitsemän päivän harkkaputki sai tuossa reilu tunti sitten päätöksensä ja nyt on edessä pari vapaapäivää! :)

Nyt on vuorossa siis nudelakkaus, sillä toteutin jo (ekan) viikon toisen haasteen Something New. Pohdin ihan jonkin aikaa, että mitä haluan kynsilleni. Ensin halusin lakata kynnet niin, että voisin käyttää Essencen Hey Nude! -hiekkalakkaa, joka on pyörinyt kokeilemattomana jo kymmenisen kuukautta. Seuraavaksi halusinkin glitteriä, jota en kuitenkaan halunnut. Päättäminen ei oo helppoa.

Lopulta lakkasin kynsilleni kolme kerrosta Essien Spin the Bottlea. Olisi kyllä tarvinnut neljännen kerroksen, sillä vapaan kasvun raja kuultaa edelleen hieman läpi. En sitä kuitenkaan illan hämärässä huomannut, joten nyt on myöhäistä valittaa. Keskisormeen lisäsin kaksi kerrosta Hey Nudea, jotta sain sen kokeilemattomien tikkujen mustasta renkaasta pois. Hey Nude! on niin ohutta, että sitä ei kannata edes yrittää kerrostaa itsensä päälle. Tai tällä kertaa ainakaan mä en viittinyt edes yrittää. Alle kannattaa suosiolla laittaa peittävä, suunnilleen samansävyinen creme. Tuttu virsi siis.

2014-09-20.2

Peukalossa ja nimettömässä on leimattu koko kynnen kuvio MoYou Londonin Tropical Collectionin leimauslaatasta 04. Leimatessa käytin Konadin sinistä leimauslakkaa, jonka ostin jokin aika sitten Cesarsilta reilulla alennuksella. Näkyvät monet lakoista edelleen olevan tarjouksessa, melkein tekisi mieli tilata muutama lisää... MoYoun Tropical Collection on yks mun lempparikokoelmia ehdottomasti! Omistan siitä kolme laattaa ja haluaisin vielä ainakin muutaman. Leimat onnistuin tosin hieman levittämään, sillä piti päästä nukkumaan ja siitä johtuen laitoin pikakuivattajaa tietoisesti liian pian leimaamisen jälkeen. Ei niitä onneksi kauempaa huomaa.

2014-09-21.2

Etusormeen ja pikkurilliin laitoin leimauslakan kanssa saman sävyiset niitit, sillä en halunnut enää enempää leimoja ja halusin myös pitää muut kynnet yksinkertaisina. Mun oli aikanaan aivan pakko saada kyseiset niitit ja tilasinkin ne itselleni. Siitä huolimatta niitit on saapumisestaan lähtien lojunut käyttämättöminä. Oli siis aikakin kaivaa ne käyttöön ja ne on yhtä ihanat, mitä kuvittelinkin niiden olevan.

2014-09-20.1

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kynsistä tuli oikein onnistuneet idealtaan! Tykkäilen kovasti nuden ja sinisen yhdistelmästä :) Sininen tuo lakkaukseen raikkautta, olematta kuitenkaan liian hallitseva. Siitä en tykkää, että aamulla verhot avatessani en huomannut kynsillä lakanan kuvia, vaan pienoista kuplimista! Syytän tästä todennäköisimmin Secheä, joka ei käyttäydy normaalisti. Se on edelleen äärimmäisen litkua ja pikakuivattajan ominaisuudet tuntuvat muutenkin kadonneen. Ajattelin käydä ostamassa vertailun vuoksi Kicksistä uuden Sechen ja verrata sen toimivuutta tähän mulla olevaan täyttöpullon sisältöön. (toim.huom. näin viikkoa myöhemmin Seche aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia ja hampaiden puremista, silti uusi pullo edelleen kaupassa...) Ehkä näillä kuitenkin muutaman päivän kehtaa viilettää menemään :)

2014-09-21.1

Käyttämäni lakat:
Essie - First Base
Essie -Spin the Bottle*
Essence - Hey Nude! 
Konad - sininen leimauslakka
Seche Vite

Muut käytetyt tilpehöörit:
Neon siniset niitit
MoYou London - Tropical 04 (XL-laatta)

***
* Lakka saatu kynsimiitistä

4 kommenttia: