3. syyskuuta 2014

Synttäriarvonnan uusi voittaja!

Tällä kertaa pääsi käymään niin, ettei Marista kuulunut mitään viikon aikarajan kuluessa. Alunperin sanoin arpovani uuden voittajan heti tiistai-iltana, mutta suoritinkin arvonnan vasta tänään keskiviikkona. Olen tällä hetkellä kipeänä, joten pieni suunnitelman muutos sallittakoon siitä hyvästä. Viimeiset pari päivää olen vain maannut sohvalla ja katsonut useamman elokuvan ja niiden lisäksi eri tv-sarjoja. Toki olen nukkunutkin varmaan puolet vuorokaudesta. Vähintään. 

Uuden voittajan valitsin jälleen Random.org -sivuston avulla. 
Tällä kertaa voittanut arpa oli numero 24 ja se kuuluu lukijalle nimimerkiltä:
Millanen

Paljon onnea uudelle voittajalle! ♥ Olen laittanut sulle äsken sähköpostia ja samaan tapaan odottelen viikon verran vastaustasi tai suoritan arvonnan jälleen uudelleen. Odottelen vastaustasi ensi viikon keskiviikkoon saakka ja keskiviikko-iltana arvon uuden voittajan, mikäli vastaustasi ei ole sitä ennen saapunut. 

Nyt tää keuhkotautinen painelee jälleen lepäämään, jotta olisi huomenna kunnossa ja pääsisin aloittamaan viimeinkin mun työharjoittelun! Uutta kynsipostausta on näillä näkymin tiedossa viikonloppuna, kunhan oon parantunut kunnolla! :) 

4 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista ja lepoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku :) Kävin tänään uudelleen lääkärissä ja sain sairaslomaa myös loppuviikoksi eli lepo jatkuu.

      Poista
  2. Voi eiiiii. :( Harmi, kun mulla meni tämä ihan ohi. Olen pitänyt blogitaukoa kynsimasiksen takia niin en oo tienny koko asiasta. :( Mut onnea uudelle voittajalle. Nyt kyllä ihteeni harmittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan kökkö! :( Toivottavasti kynsimasis helpottaa pian!

      Poista