29. marraskuuta 2014

Love This Technique / #ABLECAW14

Rakastamani tekniikka oli siitä positiivinen aihe, että jouduin valitsemaan! Tai siis, olisin voinut joutua valitsemaan. Ensin valitsin liukuvärjäyksen tekniikaksi, jonka halusin toteuttaa tässä haasteessa. Kuitenkin pelkkä liukuvärjäys olisi ollut tylsä, joten jouduin miettimään mahdollisia koristeluja. Ja siinä miettiessäni mopo vähän karkasi käsistä ja yks kaks huomasin suhraavani kynsiä, jotka sisältävät kaikki kolme mieluisinta tekniikkaa...

Onni onnettomuudessa oli se, että kaikki nämä kolme valitsemaani tekniikkaa oli helposti yhdistettävissä yhdeksi lakkaukseksi. Tein neljän värin liukuvärin etusormeen ja pikkurilliin. Pohjalle lakkasin kerroksen Ginan valkoista. Sen jälkeen valitsin neljä sinisen sävyistä lakkaa, joiden yhteen sopivuudesta mulla ei ollut täyttä varmuutta. Tikkujen perusteella oli syytä olettaa, että tässä voi vielä käydä huonosti. Päätin silti kokeilla suoraan kynnelle. Lakat, joita liukuvärjäykseen käytin olivat Ginan valkoinen, Zoyan Rebel sekä Kikon sävyt 386 ja 429. Onnekseni värit sulautuivat toisiinsa ja liuku onnistui :)

2014-10-24.3

Liukuvärjäyksen lisäksi rakastan leimausta kahdella värillä valkoiselle pohjalle. Yleensä valitsen hopean kaveriksi jonkin kivan värin, tällä kertaa liukuväriin sopivan sinisen sävyn. Leima on joko OPIn Can't Find My Czechbook, Kikon 386 tai Konadin leimauslakka. En jostain syystä ole kirjoittanut ylös mihin lakkaan päädyin ja muistikaan ei riitä. Sen muistan, että kokeilin leimata kaikilla ehdokkailla valkoiselle paperille ja valitsin parhaiten kynsiin sopivan sävyn. 

2014-10-24.1

Kolmas rakastamani asia on skittlette, vai mikä se nyt onkaan virallisesti nimeltään. Eli yhteensä kolme erilaista kynttä. Itse lakkaan nykyisin lähes poikkeuksetta niin, että keskisormessa on oma lakkauksensa, nimettömässä ja peukalossa sama, samoin etusormessa ja nimettömässä. Niin tein myös tällä kertaa, sillä lakkasin keskisormeen kerroksen Dependin hopeista lakkaa pohjalle ja sen päälle kaksi ohutta kerrosta Orlyn Silver Pixeliä. Tässä vaiheessa olisin voinut antaa olla, mutta muutaman sekunnin pohdinnan jälkeen päätin kaivella esiin Fairy Dustin. Lakkasin Fairy Dustilla keskisormea lukuunottamatta kaikki muut kynnet. Kynnet olivat kovin talviset jo ennen Fairy Dustia, mutta holohiput toi mieleen -30 asteen paukkuvat pakkaset ja aurinkoisen talvipäivän. 

2014-10-24.2

Käytetyt lakat:
Essie - First Base
Kiko - 386
Kiko - 429
Zoya Rebel
Gina Tricot - White
Orly - Silver Pixel
Depend - 223
HK Girl

4 kommenttia: