30. marraskuuta 2014

Trick or Treat / #ABLECAW14

En oo koskaan tykännyt tehdä Halloween kynsiä, koska en koe Halloweenia millään tavalla suomalaiseksi juhlaksi. Näin ollen kynsien lakkaaminen kyseisen teeman mukaan tuntuu vain teennäiselle. Ihailen kyllä muiden tekemiä Halloween-aiheisia lakkauksia ja katselen niitä ihan mielelläni esimerkiksi Instaa selatessani. Tästä johtuen en jaksanut nähdä kovin paljoa vaivaa omiin Halloween kynsiini. Olisin halunnut kynsilleni mustaa ja oranssia sekä teippiä, mutta aika ei riittänyt pohjalakkojen kuivattamiselle teippausta varten :( Oikeastaan aika ei olisi riittänyt edes lakkaamiselle.

Niimpä päädyin lakkaamaan kynsilleni kerroksen Ginan mustaa. Hetken meinasin jättää kynnet mustiksi, mutta totesin sen olevan jo liian lusmua. Niimpä tartuin China Glazen Ick-A-Bod-Y -lakkaan, vaikka tiesin lopputuloksen epäonnistuvan jo tässä vaiheessa. Lakkasin nimettömään ja peukaloon kaksi kerroksta I-A-B-Y:tä, jonka jälkeen totesin voivani vielä lakata keskisormen Orlyn Black Pixelillä. Kynnet epäonnistuivat ja Miljan tullessa käymään päätettiin "koristaa" kynnet Halloween aiheisilla kynsitarroilla, ihan vaan koska voidaan. Ja voitiinhan me!

Istuin lattialla Miljan lätkiessä tarroja mun kynsille. En edes uskaltanut kattoa, koska tiesin ettei tästä meidän ideasta seuraa mitään hyvää. Tarrojen päälle tuhdisti pikakuivattajaa ja silti ne repsottivat. Eräältä haamulta lähti tästä johtuen pää irti ennen kuin ehdin kynsiä edes kuvaamaan. Hups. Voitte varmaan arvata, että en aio tehdä Halloween kynsiä seuraavaan kymmeneen vuoteen ainakaan? Sain traumat ja niiden parantelu vie ainakin seuraavan vuosikymmenen. Ehkä kauemminkin.

2014-11-02.1

Käytetyt lakat:
Essie - First Base
Gina Tricot - Black
China Glaze - Ick-A-Bod-Y
Orly - Black Pixel
HK Girl 

2 kommenttia: