7. joulukuuta 2014

Independence / ABLECAW14

Nyt sotken #ablecaw-haasteen järjestystä hieman, sillä tuntuu tyhmälle julkaista itsenäisyyspäivän kynnet esimerkiksi viikon tai kahden kuluttua.  Mitenkään ajoissa en itsenäisyyspäiväkynsiä ruvennut tekemään, sillä lakkailin kynsiäni samalla, kun vilkuilin sivusilmällä linnanjuhlia. Idea mulla kuitenkin oli jo valmiina, joten ei tarvinnut kuin toteuttaa visio :) Ostin vähän aikaa sitten A-Englannin Queen of Scots -lakan, josta tiesin jo ostohetkellä saavani lakan itsenäisyyspäivän kynsiin. Lakka on kaunis, vaikkakin melko tavanomainen. Syvän tummansininen sinisellä shimmerillä. 



Tässä vaiheessa joudun tunnustamaan, että lakka järkytti mun maailmankuvaani melkolailla. Oon aina paasannut suureen ääneen, että yhdellä kerroksella peittäviä lakkojaei vain voi olla olemassa. Urbaani legenda sanon minä! Nyt tää urbaani legenda kuitenkin todisti olevansa jotakin muutakin, sillä Queen of Scots on lakka, jonka edessä joudun nöyrtymään ja nielemään kaikki aiemmat puheeni. Lakka nimittäin peittää yhdellä kerroksella ja kokeilin useammankin eri lampun edessä läpikuultavuutta. Kun ei valo tule läpi, niin sillon se ei tule. Jos ei olisi itsenäisyyspäivä ja kaupat kiinni, niin olisin varmasti juossut jo ostamaan suurennuslasin todistaakseni lakan vaativan toisenkin kerroksen. Nyt kuitenkin hammasta purren jouduin myöntämään, että ehkä sittenkin on olemassa lakka, joka peittää vain yhdellä kerroksella. Mutta edelleen väitän, että ei tälläsiä montaa maailmassa ole! Queen of Scots on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tai taruolento, jonka olemassaolosta huhutaan paljon ja joku väittää nähneensä sen, mutta ei se silti todista asian olevan oikeasti olemassa. Myönnän myös Queen of Scotsin olleen alkujärkytyksen jälkeen iloinen yllätys, koska lakkaaminen oli nopeaa! Sen sijaan runsaan pigmentin takia lakan poistaminen kynsinauhoilta tuotti ongelmia. Olisikin ollut jo liian helppoa, jos lakka levittyisi tasaisesti, peittäisi yhdellä kerroksella, ei leviäisi kynsinauhoille, lähtisi helposti kynsinauhoilta pois ja mitä näitä nyt on....


Itsenäisyyspäivänkynnet halusin pitää sini-valkoisina ja muutenkin yksinkertaisina. Lakkasin peukaloon ja nimettömään kolme kerrosta valkoista lakkaa ja päälle leimat Queen of Scotsilla, joka toimii leimaamisessakin kuin unelma. Leima on MoYou Londonin Pro Collectionin XL-laatasta numero 20. Loppuihin kynsiin lakkasin vain kerroksen Queen of Scotsia. Kynsistä tuli muuten ihan kivat, mutta leimat onnistuin sössimään. En kuitenkaan jaksanut alkaa niitä enää uusiksi laittamaan, sillä lakat menee kuitenkin huomenna vaihtoon. Nyt ei vaan ole fiilistä sinisille kynsille, joten en siis ala lakkausta väkisin kynsilläni pitämään. Tekee mieli jotain värikkäämpää :)


 Käyttämäni lakat:
Essie First Base
Essie Blanc
A-England Queen of Scots
Seche Vite

2 kommenttia: