27. huhtikuuta 2015

Über Kukkia

Kuten otsikosta voi päätellä myös mä oon koskenut Über Chic Beautyn leimauslaattoihin. Siis muutenkin kuin aikoessani nakata ne jorpakkoon. Lakkauksen tein jo melkein heti ensimmäisten laattojen saavuttua, sillä samalla testasin miten muutamat laatat leimaavat. Panttasin postausta, koska alkuperäisen suunnitelmani mukaan olisin kertonut teille lyhyesti meidän epäonnisesta tilauksesta ja samalla esitellyt laatoilla leimatut kynnet. Mutta koska soppahan paisui kuin pullataikina, niin lopulta päätin avautua aiheesta ihan omalla postauksella ja kynnet jäi esittelemättä. Joten tässä ne nyt on!

1.IMG_2690

Leimojen pohjaksi lakkasin supernätin A-Enkun Crown of Thistlesin. Lakka on helppo lakattava: se ei valu, kaljuunnu tai käyttäydy muutenkaan millään tavalla kenkusti. Väri on kaunis ja uniikki mun melko maltillisessa holovalikoimassa. COT peitti melkein kerroksella, mutta tuttuun tapaan lakkasin kaksi. Ensimmäisen kerroksen jälkeen kynnen kärki kuulsi aavistuksen verran valoa vasten katsottaessa. Asia, jota en voi sietää omilla kynsilläni ja siksi varmaan joudunkin aina lakkaamaan kerroksen tai pari kanssalakkaajia enemmän. Asiaahan ei helpota se, että jostain syystä mulla on erittäin erottuva vapaankasvun raja ja se ei aina halua piiloutua lakkakerrosten alle kovinkaan suosiolla. Toisin sanoen jollekin vähemmän kriittiselle lakkaajalle (ja lyhyemmille kynsille) todennäköisesti riittäisi yksikin kerros. COT:n ostin oikeastaan heti Elizabeth & Mary -kokoelman rantauduttua CesarsShopiin, sillä iskin siihen silmäni heti kokoelman nähtyä päivänvalon. Samalla tavalla ihastuin kokoelman siniseen yhden kerroksen ihmeeseen eli Queen of Scotsiin, jonka en tosin tiennyt vielä ostohetkellä olevan sellainen. Näin jälkeenpäin mua hieman harmittaa, että Queen of Scots ei oo holo, sillä se olis niin upea holotettuna!

1.IMG_2755

Mutta palatakseni takaisin Über Chicin laattoihin, niin ne leimaa ihan hyvin ja mitään suurempia ongelmia ei ole ollut. Tosin miinusta siitä, että osa kuvioista on sen verran röpelöisiä, että kuvioiden reunat rikkovat vanulapun ja sen jälkeen laatta on täynnä nöyhtää. Onneksi tätä haittaa voi hieman minimoida kastelemalla vanulapun asetonilla mahdollisimman märäksi, vaikka ei sekään koko ongelmaa poista. Laattojen kuvioissa on eroja myös syvyydessä, mutta ainakin kaikki tähän mennessä koetetut kuviot on nousseet leimasimeen ihan hyvin ja paperille leimaaminen on onnistunut. Toivottavasti loputkin kuviot on toimivia, sillä kaiken tän sotkun jälkeen harmittaisi suuresti mikäli laatat ei edes leimaisi kunnolla...

Lisäksi laatoilla olevat kuviot on  v a l t a v i a. Oikeesti, mun kynnet ei oo lapiot, mutta en mä näitä kovin pieniksikään voi väittää. Pitkä kynsipeti ja kuperat kynnet pitää huolen siitä, että kynsillä on pinta-alaa jota leimata. Siitä huolimatta mahdutin kukkasesta kynnelle alle puolet. Ensimmäisenä yritin leimata Konadin valkoisella kukan keskelle kynttäni, mutta lopputuloksen nähtyäni muutin mielen. Ei se kukan keskusta yksistään kynnellä kyllä kukkaa muistuttanut... Pyyhkäisin siis nopeasti leiman pois ja päätin yrittää kohdistaa leimat tällä kertaa niin, että myös terälehtiä pääsisi kynnelle. Kukkien terälehtien kanssa koin hieman ongelmia, sillä ne koostuivat useista ohuista viivoista ja kuten kuvista näkyy ei kaikki päätynyt kynnelle saakka. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä tykkäsin lopputuloksesta joka tapauksessa :) Kukka on muuten laatasta 1-02.

ÜberChicin laatat on kivoja ja tykkään niiden kuvioista, mutta toistaiseksi pelkkä laattoihin vilkaiseminen saa verenpaineen kohoamaan. Voitte siis arvata, ettei kyseiset laatat ole olleet ahkerassa käytössä. Harkitsin jo hetken aselepoa, sillä laatat tosiaan on kivoja ja haluaisin päästä niillä leimailemaan. Vielä aika ei kuitenkaan oo kullannut muistoja, joten laatat saa muhia edelleen Helmerissä odottamassa toivottavasti aurinkoisempaa tulevaisuutta.

1.IMG_2691

Käyttämäni lakat:
Essie - First Base
A England - Crown of Thistles
Konad - White (leimat)
Seche Vite

6 kommenttia:

  1. Tosi kauniit kynnet ♡
    Mua niin ärsyttää toi kauppa, josta tilasitte noi laatat!

    VastaaPoista
  2. Nättiä on! Perhana kun ne uudet laatat olis niin kivoja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! Mä en oo ees vilkaissut niitä. Ei pysty :D

      Poista