23. maaliskuuta 2016

Untried Polish Challenge: Three Colors

Tänäkin vuonna kevät on alkanut hiljalleen hiipiä luoksemme. Tai ei se oikeastaan edes hiipinyt, sillä ensin tarvottiin loskassa sukat märkänä ja hampaat irvessä kiitellen Suomen vaihtelevia vuodenaikoja. Sen jälkeen täällä etelässä alkoikin hiljalleen lämpötilat kivuta plussalle ja aurinkokin näyttäytyä yhä useammin. Lumet suli käytännössä kokonaan ja ulkona oli erittäin keväistä, ei mikään ihme että ajatukset hiljalleen suuntautui kevääseen ja kesään. Saatoin siis päästää muutaman painokelvottoman sanan siinä vaiheessa, kun eräänä aamuna noin viikko sitten verhoja avatessani huomasin maan olevan jälleen valkea. Joten sen sijaan, että kattoisin ulos keskityn kynsilakkojen kevät- ja kesäkokoelmiin, sillä niistä ainakin tuppaa tulemaan paremmalle mielelle!


China Glazen kevät- ja kesäkokoelmat saapuivat Cesarsille myyntiin ja pakkohan mun oli lauantaina hipsiä hipelöimään uutuuksia. Mielelläni olisin kotiuttanut useammankin, mutta pakko oli tehdä valintoja. Tällä kertaa mukaani tarttui kevään House Of Colour -kokoelmasta lakat Chrome Is Where The Heart Is ja Sorry I'm Latte. CIWTHI:n ostin ihan leimausta silmällä pitäen, sillä yleensä vastaavat leimaavat oikein passelisti ja pikaisesti matolle testailtuani totesin arveluni oikeaksi. Kesän Lite Brites -kokoelmasta kotiutin tällä kertaa neljä lakkaa. Papa Don't Peach, We Got The Beet, Bite Me ja Lime After Lime pääsivät kokoelmaani täydentämään.

Ensimmäisenä kynsille pääsivät vesimarmoroinnin muodossa Bite Me, Lime After Lime ja Sorry I'm Latte. Lakat toimivat marmoroinnissa oikein mallikelpoisesti, mutta lakkaaja oli kyllä hieman ruosteessa mitä itse marmorointiin tulee. Marmoroin iltamyöhäisellä ennen nukkumaan menoa, joten ajan säästämiseksi päätin marmoroida vain aksentit. Loppuihin kynsiin lakkasin yhden suurimmista suosikeistani eli korallin pinkin Bite Me:n. Bite Me toi lakattaessa etäisesti mieleen partavaahdon. Se oli paksuhkoa, mutta kuitenkin jollakin tapaa ilmavaa. Vähän niinkuin partavaahto! Neonlakoille ominaiseen tapaan lakka kuivui nopeasti, joten tasaisen jäljen aikaan saamiseksi ei kannata jäädä liikoja haaveilemaan. Selvisin kuitenkin kahdella kerroksella, enkä lakannut alle kuin aluslakan eli valkoista lakkasin vain marmorointien alle. Keskisormeen lisäsin neonvärisen niitin yhdistämään marmoroinnit edes jotenkin lakkaukseen sopivaksi.


Huomaamattani lakkasin itselleni pääsiäiskynnet, joten kerrankin oon ajoissa! Samalla tein kuin vahingossa Untried Polish Challengeen kynnet, joissa olen käyttänyt kolmea väriä. Haaste on jäänyt odottelemaan, sillä blogigin vietti pitkään hiljaiseloa. Ryhdistäydyn hiljalleen tälläkin saralla. Kävin jo jokin aika sitten lakkani läpi ja karsin lakkoja kirppislaatikkoon. Samalla varmistin, että jokainen lakka on tikutettu ja oikealla paikallaan. No ei todellakaan ollut, sillä tikkuja pyöri pitkin Helmeriä ja swatchaamisestakin voidaan olla montaa mieltä. Oli nimittäin tikkuja, joissa oli kyllä lakka muttei nimiä ja sitten oli tikkuja joissa oli nimi, mutta ei lakkaa. Logiikkaa en tästä edes yritä etsiä....

Oli siis melkoinen työ käydä läpi niin lakat kuin tikutkin, mutta nyt se on tehty. Rengastaessani tikkuja kävin samalla läpi lakkaamattomien lakkojen tikut. Tällä hetkellä lakkaamattomien tikkujen joukossa on todennäköisesti myös jonkin verran lakkoja, joilla olen joskus jo lakannut. Sinne nimittäin joutui jokainen tikku, jos en ollut täydellisen varma sen käytöstä tai käyttämättömyydestä.
Siirrellessäni kamerasta kuvia viime syksyltä sain huomata valokuvanneeni lakkauksia, joissa oli käytetty muka vielä testaamattomia lakkoja. Muistissa aukkoja, joten en hetkeäkään epäile ettei muistini voisi tehdä tepposia muidenkin lakkojen kohdalla. Jossain vaiheessa päivittelen mustien renkaiden kohtalon tännekin, kunhan ensin saan maailmalta lisää tikkuja ja saan rinkulat päivitettyä ajantasalle. Oletan että aiemmasta, lähes kirotusta, määrästä 111 ollaan tultu alaspäin ainakin muutaman lakan verran jo! 


Käyttämäni lakat: 
Essie - First Base
Color Club - French Tip
China Glaze - Sorry I'm Latte
China Glaze - Bite Me
China Glaze - Lime After Lime
Seche Vite

10 kommenttia: